Eski 550
Tämä on
kajakki, josta voi sanoa paljon ja jonka
arvioimisen mielellään jättäisi
jokaisen melojan itse tehtäväksi. Se
herättää monissa ristiriitaisia
tunteita. Se on periaatteessa hyvin puhdaslinjainen
länsi-grönlantilainen, mutta siinä
on monia hyvin persoonallisia piirteitä.
Monelle se on joko tai
kajakki. Moni kokematon on todennut, että
eihän tällä voi meloa. 550 nousee
hyvin voimakkaasti tuuleen. Se vaatii reiluja
otteita, mutta toisaalta vastaa niihin reilusti.
Kajakki on erittäin hyvin kallistuksia
totteleva, mutta jollei uskalla kallistaa, tuuli
vie.
Kajakin kantavuus on
erinomainen, jopa 175 kiloa, mutta silti se ui
ideaalisen kauniisti 90 kilon kuormalla ja toimii
kokeneella melojalla mainiosti jopa 70 kilon
kuormalla. Kajakissa on lievä V-pohja joka
auttaa kallistamalla ohjaamista, mutta silti se on
erittäin tukeva ja houkuttelee esim.
valokuvaukseen kajakista.
Matala kansirakenne ja
voimakkaasti nostettu keula ja perä
tekevät tästä mallista kajakin joka
pakottaa melojan opettelemaan kallistamalla
ohjaamista ja palkitsee siitä
ruhtinaallisesti. Kajakissa on peräsinoptio,
mutta se ei tähän kajakkiin oikein sovi.
Idea on nimenomaan muotoilussa ja kallistuksilla
hallinnassa.
Pienet yksityiskohdat,
kuten läpinäkyvät laipiot ja
valmiiksi karkunaruilla varustetut luukut kertovat,
että kajakkia on kehitetty aktiiviharrastajien
tarpeet huomioiden.
550 ei ole pituuteensa
nähden nopein tarjolla oleva, mutta tarjoaa
tässäkin suhteessa kokeneelle melojalle
mukavan yllätyksen. "Perusvauhdin"
jälkeen, kunhan viitsii ja jaksaa kauhoa,
kajakista löytyykin yllättäen "uusi
vaihde". Useimpien kajakkien tapaan se ei alakaan
runkonopeuden lähestyessä laahata kuten
monet kajakit, vaan aivan huippunopeuden tuntumasta
löytyykin uusi vauhti, joka houkuttelee
käyttämään tätä
kajakkia myös kuntomelonnassa.
Perusvarustelu on vähintään
riittävä, istuin mukava isommallekin
melojalle ja jalkatilat kannen mataluudesta
huolimatta hyvät.
Plussat:
Merikelpoinen suurenkin kuorman kantava
kajakki
Toimii hyvin kokeneissa käsissä
pienemmälläkin kuormalla
Tottelee erittäin hyvin
kallistuksia
Onnistuneet yksityiskohdat
Tukeva ja silti nopea
Ei kaipaa evää tai
peräsintä kokeneen käsissä
Iso aukko ja helppo istuutua
Miinukset:
Voimakas tuuleen nouseminen vaatii
melojalta määrätietoisia otteita ja
kokemusta
Tasainen laaja takakansi vaatii eskimossa
rauhallisuutta ja vähän tekniikkaakin
Tukevuutensa puolesta mainio ensikajakki,
mutta vaativa tekniikan osalta
Iso aukko mahdollistaa putoamisen - eskimo
on hyvä hallita hyvin ja
refleksinomaisesti