Erään kajakin tarina

Monia kajakkeja kokeiltuaan Timo Lehtonen oli jo moneen kertaan löytämässä sen omansa, mutta ei sittenkään. Oli otettava kynä kauniisti käteen ja aloitettava projekti, jolle ei loppua näy....

• Ensimmäinen luku: Ajatus ja idea
1. Kotirannan kajakit2. Mahdoton kompromissi 3. Idea omasta kajakista4. Materiaalit5. Mitat6. Pohjan muoto7. Kannen muoto8. Varusteet


5. Mitat

Kajakin pituus on koko lailla selvillä. Se on 520 senttiä tai vähän alle. Sillä saadaan aallokko-ominaisuuksien huomioimisen jälkeenkin riittävän nopeuden takaava vesilinja. Vaikka kilpakajakkia ei ollakaan tekemästä, pituuden rajaaminen näin mahdollistaa osallistumisen maraton kisoihin.

Leveys on vielä vähän hakusessa, mutta asettunee 52-56 sentin haarukkaan. Koska kajakki on on etuosastaan ja melonta-alueelta erittäin kapea, on leveimmällä kohdalla aukon takana oltava riittävästi leveyttä tukevuuden ja kantavuuden takeeksi. Leveys selviää vasta kokeilujen kautta.

Korkeuskin on vielä hienosäätöä vailla, mutta retkikajakiksi tästä tulee pikemmin matala kuin korkea, kuntokajakiksi taas keulan ja perän osalta huomattavan korkea. Ensimmäisissä piirroksissa keulan ja perän korkeus kölilinjasta mitattuna on noin 30 senttiä. Aukon etureunassa korkeutta on hieman enemmän sillä ajatuksella, että kajakilla voi meloa tehokkaasti jalkoja käyttäen. Aukon korkeus suojaa myös etukannelle kaatuvilta aalloilta.

Tilavuutta kajakkiin tulee aika vähän, onhan se suhteellisen lyhyt ja ennenmuuta kapea, etenkin keulasta. Tilavuus selviää vasta kokeilujen myötä, mutta kyllä se varmasti alle 300 litran jää. Esim. Kajak-Sportin 422 pitkän ja 60 leveän Infinityn tilavuus on 350 litraa, 498 pitkän ja 56 leveän Vikingin tilavuus on 320 litraa ja selvästi pidemmän Artisanin tilavuus 370 litraa. Haslen Explorerin 515/60 senttiä tuottavat 310 litraa. Tilavuus ei ole itseisarvo ja selviää testien myötä. Tämän kajakin ei kuitenkaan tarvitse olla parhaimmillaan viikkojen meriretken tarpeisiin pakattuna, riittää että se toimii hyvin jo pelkällä melojan painolla kevyenkin melojan alla ja tarvittaessa kantaa ongelmitta myös keskikokoisen melojan viikonlopun retkitarpeineen. Ominaisuuksien kannalta ihanteellinen kuorma siis haetaan 60-110 kilon välille. Esimerkiksi 550 pitkä ja 57 leveä Eski 414 litran tilavuuksineen kantaa mukavasti 120 kiloisen melojan ja 50 kiloa tavaraa, ja toimii silti yllättävän hyvin pelkällä 70 kiloisella melojalla. Mutta tähän kajakkiin ei tuollaista limittiä tule.

Painosta ei vielä uskalla paljoa puhua, mutta kuten todettu 20 kiloa on ehdottomasti liikaa. Toisaalta tämän mittaiset siviileillekin myytävät kilpurit painavat 10-14 kiloa, joten tuskin me alle 15 kilon pääsemme kestävyydestä tinkimättä. Toki vannomatta paras. Myös erilaiset varusteet tuovat lisäävä painoa, ja niiden tarpeellisuudesta ei vielä ole yksimielisyyttä löytynyt. Voi olla että lopulta päädytään kahteen varuste/paino versioon.

seuraava sivu