• Ensimmäinen
luku: Ajatus ja idea
• 1.
Kotirannan kajakit • 2.
Mahdoton kompromissi • 3.
Idea omasta kajakista • 4.
Materiaalit • 5.
Mitat • 6.
Pohjan muoto • 7.
Kannen muoto • 8.
Varusteet •
1. Kotirannan kajakit
Kuten monessa muussakin lajissa, myös
melonnassa välineet ovat erikoistuneet
johonkin tiettyyn ja rajattuun
käyttötarkoitukseen. Ratakajakki soveltuu
huonosti retkeilyyn ja päinvastoin. Niin
sanotut yleiskajakit ovat kompromisseja, joihin ei
ole valikoitu erikoiskajakkien parhaita
ominaisuuksia, vaan pikemminkin jätetty ne
pois.
Monipuolisesti melontaa harrastava kajakkimeloja
tarvitsisi ainakin kolme kajakkia meloakseen aina
suht sopivalla kajakilla. Allekirjoittaneella on
ollut viime vuosina mahdollisuus kokeilla hyvin
monenlaisia kajakkeja. Joka kesä joku tietty
kajakki on viihtynyt kotirannassa muita paremmin.
Kotirannasta tehdään lähinnä
iltalenkkejä ja pieniä
päiväretkiä. Sinne hakeutuu se
kajakki, joka parhaiten toimii niissä
olosuhteissa ja siinä käytössä.
Suhteellisen suojaisilla vesillä,
kuntomelonnassa ja
päiväretkikäytössä,
satunnaisilla kalareissuilla, lasten melottamisessa
jne. Pitkille retkille valitaan kajakki
erikseen.
Ensimmäinen kotirantaan rantautunut kajakki
oli muovinen yleiskajakki Alaska. Se oli tukeva ja
huoleton ja siihen uskalsi ottaa lapsen mukaan.
Pian se vaihtui Mariin, joka oli kevyen oloinen
melottava, mutta aivan liian suuri ja tuulen
vietävissä. Vähän aikaa
kotirannassa viipyi parikin koskikajakkia.
Lämpiminä kesäpäivinä
niillä oli hauska puljailla ja lapsetkin
viihtyivät. Aallokossa melominenkin oli
niillä hauskaa ja opettavaista. Eräs
slalomin oloinen malli oli
yllättävän nopea
iltalenkilläkin, mutta edes
päiväretkille ei koskikajakilla
sileällä vedellä tullut mentyä.
Ja jatkuva märkyyskin kiusasi,
välillä on mukava meloa kuivanakin.
Ensimmäinen lähes koko kesän
kotirannassa viihtynyt kajakki oli Star500 PE, siro
merirunkoinen muovikajakki. Siinä olisi
riittänyt ominaisuuksia pidemmillekin
retkille, ja aallokossa sillä oli ilo meloa.
Kapeana se toimi kohtuullisen hyvin myös
kuntokajakkina, mutta vaikkei sitä voinut
hitaaksi haukkua vauhdin nälkä kasvoi ja
kasvoi. Pidemmälle retkelle sisävesille
tämä olisi oiva kajakki, monelle
myös paras kompromissi. Mutta nyt sekin sai
tehdä tilaa seuraavalle ehdokkaalle.
Eski 475 on pieni, siro, v-pohjainen
merikajakki. Kajakki minun makuuni. Hauska ohjailla
kallistuksin, kevytkulkuinen, konstailematon
paketti. Tilavuus/kantavuus riittää
mainiosti päiväretkien tarpeisiin
meikäläisen elopainolle (75).
Muovikajakin jälkeen varovainen käsittely
vaati totuttelua, mutta toisaalta alle 20 kilon
paino helpotti asiaa. Vaikka Eski vaikutti aivan
erinomaiselta kajakilta, itseasiassa
hyvältä kilpasiskolta Star 500:lle, se ei
ollut aivan sitä mitä nyt olin
vailla.
Seuraavaksi kotirantaan asettui saksalainen DKV
shüler, koulukajakiksi tehty vain reilut
neljä metriä pitkä ja ihanan kevyt
lasikuitupulkka. Se on kotirannassa edelleen.
Iltalenkillä se on erinomainen, isossa
aallokossa haasteellinen ja suoraan sanottuna aika
hankala. Pyöreäpohjaisena ja verraten
kiikkeränä se tuntui aluksi turvattomalta
lapsi sylissä meloessa. Pieni tilavuus
aiheuttaa myös sen, että painopisteen
siirtyminen eteenpäin sylissä istuvan
lapsen muodossa vaikuttaa oleellisesti
melontaominaisuuksiin. Joka tapauksessa se on
yhä kotirannassa kaikkine puutteineenkin.
Miksi? Ensinnäkin se on hyvä melottava.
Sillä on ilo meloa. Ilmeisesti tämä
on ainakin minulle hyvin tärkeä kajakin
ominaisuus. Toisekseen se on kevyt. Vaikka kantelen
osana työtäni monenpainoisia kajakkeja
lähes päivittäin, painolla on
keskeinen merkitys valitessani itselleni kajakkia,
jolla melon lähes päivittäin.
Shüleri painaa n. 13 kiloa, mikä on
puolet useimpien kotirannassa
viivähtäneiden painosta. Sen viitsii
kantaa rantaan silloinkin, kun on vain pieni hetki
aikaa pyrähtää järvellä.
Iso retkikajakki vaatii rantaan
päästäkseen ison retken.
seuraava
sivu
