|

|
Melontakoulu osa 6:
Ohjaamisen perustekniikat -
Kallistaminen
Kajakin kallistaminen on
yksi keskeinen perustekniikka, joka usein
jää turhan vähälle huomiolle.
Kajakit (kuten myös kanootit) tottelevat
kallistamista eri tavoin, aluksen muotoilusta
riippuen. Joillain aluksilla kallistaen ohjaaminen
onnistuu helposti, alus tuntuu viihtyvän
vähän vinossa asennossa ainakin
yhtähyvin kuin suorassa. Toisilla
kallistaminen on hankalampaa.
|
|
Kallistamisessa on
karkeasti jakaen kaksi keskeistä ideaa.
Toisaalta helpotetaan kajakin
kääntymistä kallistamalla, ts.
vähennetään kajakin pyrkimystä
mennä suoraan. Toisaalta etenkin perinteisesti
muotoillun retkikajakin perä, tavallaan
kölilinja pidemmältäkin, muuttuu
peräsimen omaisesti kajakkia
kääntäväksi voimaksi.
|
|

|
Kuvasta käy
havainnollisesti ilmi, miten kajakin perä
alkaa toimia kalistettaessa peräsimen tavoin.
Kajakkia kalistettaessa kallistetaan kajakkia, ei
melojaa. Lantio on liikkuva ja joustava, meloja
pysyy suorassa.
Kallistaminen on
hyödyllinen taito, ja korvaa sitä hyvin
tottelevassa kajakissa peräsimen ja evän
monessa tilanteessa. Tämä kertookin jo
paljon siitä, missä tilanteissa
kallistaminen on hyödyllisintä.
Niissä samoissa joissa alkaa kaivata
peräsintä tai evää.
Pitkisssä ylityksissä, sivutuulessa
jne.
|

|
Kallistamista on
helppo opetella tyynessä
säässä sileällä
vedellä. Melot vain itsesi kunnon
vauhtiin, lakkaat melomasta, kallistat
rauhallisesti ja
määrätietoisesti ja katsot
mitä tapahtuu. Ja uudelleen, ja
uudelleen...
|
Kun tämä alkaa
sujua, ja kajakki kääntyy kallistamalla
kerta toisensa jälkeen samaan suuntaan, voit
harjoitella samaa hommaa, mutta tällä
kertaa jatkaen melontaa kallistamisen
aikanakin.
|
|

|
Kajakilla kallistaminen
on hyödyllistä erityisesti em.
mainituissa tilanteissa, mutta muulloinkin
sillä voi tehostaa muiden ohjausliikkeiden
vaikutusta
|

|
Yhdistä seuraavissa harjoituksissa
kallistaminen kaarivetoon. Kokeile
molemmilla tavoilla: Melo suoraan
eteenpäin jatkuvasti kallistaen ja
yhdistä tähän kaariveto.
Tee pelkkiä kaarivetoja kajakki
suorassa ja kallista sitten kajakkia
kaarivetoja jatkaen.
|
Inkkarilla yksin melovalle
kallistaminen on lähes
välttämätön perustaito. Se
auttaa kääntämisessä ja
suunnassapysymisessä. Lisäksi se autaa
kompensoimaan kanootin kääntymistä
melontapuolen vastaiselle puolelle, ja yhdessä
oikean melan asennon (lapa lähemmäs
kanootin kölilinjaa vedessä) kanssa se
vähentää jatkuvan J- ja C-vedon
tarvetta johtaen tehokkaampaan ja nautittavampaan
eteenpäinmelontatekniikkaan.
|
|
Virtaavan veden
melonnassa kallistamisella on myös suuri
merkitys, mutta siitä sitten virtaavan veden
melontakoulussa ensi kesänä.
Seuraavassa osassa
käsitellään alatukea ja melan
käyttöä peräsimenä.
Melontakoulun
aloitussivulle
Lisätietoja
melontakursseita saat sivuiltamme,
ja toki voit myös soittaa Timolle numeroon 040
58 24 651.
|
|