Tilpehöörit
Monissa edullisissa
perusmeloissa näkee ns. tipparenkaita, joiden
idea on estää vettä valumasta melan
vartta pitkn hihansuusta sisään.
Enemmän hyötyä näistä
tipparenkaista kuitenkin on oikean melaotteen
muistuttajana, kunhan ne on säädetty
oikealle kohdalle. Vähänkään
kalliimmissa meloissa renkaita ei näe.
Otteeksi tai otepaloksi
sanotaan varren vahvennusta
pyöreästä kulmikkaammaksi
kiinteän melontakäden puolella.
Tällä autetaan melaa pysymään
oikeassa asennossa melottaessa. Joidenkin
mielestä siitä on apua myös
esimerkiksi eskimo- ja tuentaharjoituksissa
sekä melontatekniikan harjoittelussa
laajemminkin.
Otteen merkityksestä
ollaan myös toista mieltä. Kilpameloissa
sitä ei juurikaan käytetä. Joidenkin
mielestä otepalko voi jopa haitata melonnan
opettelua: Kun otepalko kertoo melan lavan asennon
ei tarvitse opetella tuntemaan sitä
siitä, miten se vedessä
käyttäytyy. Ja tästä opista voi
olla viimeistään "jatkokurssilla" suurta
hyötyä.
Retki- ja
kuntomeloissakaan otepalko ei enää ole
automaattisesti tuleva varuste, vaan sen
tarpeellisuudesta voidaan keskustella ja monia
meloja saa ilmankin.
Huippukevyiden (ja
kalliiden) melojen yleistyminen on tehnyt myös
melojen suojapusseista entistä
yleisempiä. Kun suojapussi kuitenkin maksaa
vain noin kymmenesosan melan hinnasta, moni haluaa
suojata rakkaan melansa silloin kun sillä ei
melota mahdollisimman hyvin.
Yleistä
Pituus
Paino
Lavan muoto
Lavan koko
Lapakulma
Materiaalit
Katkaistavuus
Tilpeföörit