|
|
Melonta.fi
Eskimokouluun mars!
Eskimokäännöksen merkitys ja tarpeellisuus jakaa melojat kahteen joukkoon. Osa pitää sitä tarpeettomana ja hankalana, osa välttämättömänä ja helppona oppia.
Minusta eskimokäännös kannattaa useimpien melojien opetella. Se ei ole se viimeinen oljenkorsi pahimmassa hädässä, vaan osa perustaitoja joilla vältetään hätään joutuminen.
Eskimo on sen hallitsevalle ensimmäinen, turvallisin ja kuivin pelastautumistekniikka, joka ei aiheuta vaaraa kanssamelojille. Eskimon opittuaan voi toden teolla opetella myös varmat tuennat, jolloin varsinaista eskimoa tarvitsee retkimelonnassa todella harvoin.
Ja miksi ei? Eskimon oppiminen ei ole mikään mahdoton temppu ja se on tänään paljon helpompaa kuin aiemmin. Monet kajakit on suunniteltu entistä helpommiksi eskimon kannalta ja uudet opetusmenetelmät ovat ratkaisevasti parantaneet oppimistuloksia.
Nokialla järjestettiin maaliskuussa eskimokoulu, jonka kahdeksasta oppilaasta kuusi oppi eskimon viimeistään kolmannella harjoituskerralla. Lähtötaso oli lähellä nollaa ja perusmelontataidot opeteltiin eskimoharjoitusten lomassa. Reilussa viidessä tunnissa opittiin perustekniikat ja 75% osanottajista oppi eskimon.
Avaimet ovat hyvin yksinkertaiset ja useimpien melojien saavutettavissa. Kunnolliset välineet, sopiva ja helposti käännettävä kajakki, asiantuntevat ja pedagogisesti taitavat opettajat ja uusimmat opetusmenetelmät.
Todennäköisesti ajan myötä eskimosta tulee yhä yleisempi taito ja myös pätevien opettajien määrä kasvaa nopeasti. Näiltä sivuilta löytyy tiivistetyt ohjeet (Eskimoita EJ:n tyyliin) ja allekirjoittaneelta voi tilata DVD:n jossa on paljon ohjeita myös opettamisen tueksi.
Melontaterveisin
Timo Lehtonen www.erakettu.com
|
30.07.2010
|