Yksikkö vai kaksikko
By admin, to joulu 15 2005
Historiallisesti tarkastellen kajakki on ollut ensisijaisesti yksikkö ja kanootti kaksikko (tai vielä useamman melottava). Poikkeuksia toki on aina ollut.
Tänäkin päivänä, allekirjoittaneen valistuneen arvauksen mukaan, Suomessa myytävistä kajakeista kaksikkoja (tai kolmikkoja) on alle 10% ja Inkkareista yksikköjä vain prosentti jos sitäkään.
Kanoottiyksikön hankkimiselle on monia perusteita enkä käy niitä tässä erittelemään. Ne jotka sellaiseen päätyvät tietävät kyllä itse miksi. Sen voi kuitenkin todeta, että jos kaksikkokanoottia hankkiva tietää melovansa sillä myös yksin, kannattaa paneutua kyseisen mallin melottavuuteen yksin meloessa.
Kajakkikaksikon hankkimisen tärkein peruste lienee se, että melotaan pääasiassa kaksin. Kaksikossa pysyy helposti samassa vauhdissa taito- tai voimaeroista riippumatta. Kaksikossa toinen voi myös välillä olla melomatta, jopa tuulessa ja aallokossa, ja keskittyä esim. valokuvaukseen tai eväiden syöntiin.
Kaksikko on hyvä vaihtoehto monelle perheelliselle. Toisessa aukossa menee mukavasti parikin pientä lasta, meloen tai melomatta. Parilla kaksikolla saa jo suurehkonkin perheen vesille aikuisten voimin mutta lapsia rantaan jättämättä. Kaksikko on myös melojaa kohti laskien edullinen hankinta.
Jos hankkii kaksikon, jolla aikoo meloa myös yksin, kannattaa yksinmelontaominaisuuksiin kiinittää erityistä huomiota. Näissä ominaisuuksissa on suuria eroja. Usein on myös niin, että kaksin melotaan kevyin varustein hyvässä säässä ja yksin isommalla kuormalla ja isommassa kelissä. Tähänkin tarpeeseen löytyy hyviä vaihtoehtoja.
Olen saanut työssäni tavata satoja pariskuntia, jotka ovat aloittamassa melontaa tai houkuttelemassa toista puoliskoa lajin pariin. Useimmat parit tietävät jo muutaman kokeilun jälkeen, useimmat yhden, hankitaanko yksiköt vai kaksikko. Kannattaa siis kokeilla, se kannattaa varmasti.
Oma lukunsa ovat esim. kuntokaksikot, jotka soveltuvat kokeneen melojan käsissä erinomaisesti melonnan opettamiseen lapsille.
Historiasta löytyy viisautta, jota on jalostettava omalla kokemuksella, omalla tarpeella ja omalla persoonallisuudella. Molempi parempi. Kannattaa kokeilla ja muistaa että sekä yksikköjä että kaksikkoja on monenlaisia, niin kajakeissa kuin kanooteissakin. Kokeilun ohella asiantunteva melontakauppias on "tukihenkilö" paikallaan. Kannattaa kysellä myös tuotteiden mahdollisesta jälleenmyyntiarvosta, jos kuitenkin päätyy myöhemmin toiseen vaihtoehtoon.
Takaisin