Melonta.fi 
 Perusteet 
 Seurat 
 Retkimelonta 
 Koskimelonta 
 Osta - myy 
 Tuotteet 
Pirkanmaa Keski-Suomi Etelä-Suomi
Meloiloa
Ajankohtaista

Talvi
Seurat  > Keski-Suomi  > Meloiloa 
Kajakin koko
By admin, to marras 10 2005

Minkäkokoinen on sopiva kajakki? Riippuu monesta seikasta. Ensinnäkin sen täytyy kantaa kunnialla tarvittava kuorma, mikä harvoin onkaan ongelma. Edelleen sen tulee käyttäytyä moitteetta aallokossa myös täyteen kuormattuna. Sen tulee olla parhaimmillaan sillä kuormalla, joka siihen maksimissaan (ehkä poikkeustilanteita lukuunottamatta) lastataan.
Jos kajakki on liian iso, se kelluu liian pinnalla. Tuulipinta kasvaa ja se tietää ongelmia. Pohjan muodosta riippuen pinnassa kelluva kajakki voi myös muuttua kiikkeräksi tai menettää muuten melontaominaisuuksiaan.
Litramäärä ei ole ainoa kokoa määrittelevä tekijä. Litrojen sijoittumisella on monessa tapauksessa jopa suurempi merkitys.
Katso miten kajakki ui täydessä lastissa. Hyppää itse mukaan ja pyydä kaveria nappaamaan kuva. Tai kysy neuvoa.
Koolla on väliä myös "ohjaamotilojen" osalta. Joku tahtoo ison ohjaamon, jotta voi mennä kajakkiin kumisaappaat jalassa. Toinen haluaa tilaa, jotta jalkojen asentoa on helppo muutella. Toinen haluaa tiiviin tunnelman ja hyvän kontaktin kajakkiin, vähän koskareiden tapaan.
Nyrkkisäännöksi voisi ajatella sitä, että jos todella kaipaat jostain perustellusta syystä reilusti tilaa ohjaamoon, niin hyvä niin ja sellaisia malleja löytyy runsaasti. Mutta jollet erityisesti kaipaa lisätilaa, älä suotta sitä osta, silä se ei ainakaan paranna kajakin ominaisuuksia.
Kajakkien ilmoitetut litratilavuudet ovat osittain paikkansapitäviä, osin vain suuntaa-antavia. Useimmiten alle 300 litrainen kajakki sopiii parhaiten pienille ja keskikoisille melojille, 300-350 litraiset useimmille ja 350- 400 litraiset isoille melojille. Mutta muuttujia on paljon paljon enemmän. Älä osta pientä äläkä isoa, osta sopiva!

Takaisin


09.09.2010


Haku:

Melonta.fi:n moottorina on vapaa koodi. Sorry Bill, ja Kiitos Heikki ja kaikki vapaan koodin kehittäjät. Webmaster: timo miukumauku melonta.fi Sivut on optimoitu yleisimmille vapaan koodin selaimille (mozilla, Firefox, Opera) mutta toimii myös useimmilla kaupallisilla ohjelmilla. Päivitykseen suosittelemme esim. Firefoxia. Lisätietoja Timolta p. 040 58 24 651.

Kaikki melontaan! Eräkettu Oy, Nokia. Parempaa palvelua!