Eskimot
By admin, ma tammi 08 2007
Eskimoiden harjoittelun ensimmäinen vaihe on ystävystyä veden kanssa, jollet sitä jo ole. Apuvälineenä voi toimia esim. nenänipsu, uimalasit jne.
Toinen vaihe on pelon poistaminen. Opettele poistumaan kajakistasi sen kaaduttua. Opettele pysymään kaatuneessa kajakissa muutama sekuntti, ennen kuin avaat peitteen ja poistut. PIdennä aikaa, totuttele olotilaan.
Koulueskimo
Kajakki käännetään lantion avulla oikein päin. Lantion liikettä voi harjoitella ottamalla tukea uima-altaan reunasta ja kääntämällä siten ylösalaisin olevan kajakin oikein päin.
Mela pyritään pitämään aluksi pinnan tuntumassa, tässä voi käyttää apuna kaveria tai vaikka melakelluketta. Melalla tehdään mahdollisimman laaja kaari, kuten kaarivedossa. Ulompi käsi on lähes suorana. Melan lapa käännetään asentoon, jossa se ei lähde sukeltamaan pohjaa kohti.
Alussa voi hyvin asetella melan oikeaan asentoon ennen kaatumista, tällöin on vain maltettava kaatua loppuun asti ja katsottava että mela on tullut pintaan asti.
Tärkeää on muistaa, että ensin käännetään kajakki, meloja tulee vasta sitten ja pää tulee ylös vedestä viimeisenä. Älä kiirehdi pois vedestä, vaan keskity kääntämään kajakki oikein päin... Katso video.
Kame-eskimo
Kame-eskimo on harjoittelutekniikka, jossa kaadutaan ikäänkuin väärälle puolelle. Tällöin ollaan ilman odottelua oikeassa asennossa. Monille tästä voi olla alkuvaiheessa apua, sillä nimenomaan kaatumistilanteessa suunnat tahtoo mennä sekaisin. Katso video.
Takakannen eskimo
Tämä trendikäs eskimo on nopea ja näyttävä. Ja se on mahdollista tehdä kasvoja kastelematta.
Oleellista on kääntää melaa niin että molemmat lavat ovat asennossa, jossa ne eivät pääse sukeltamaan. Sitten täytyy ottaa tukea melasta heti eikä hetken päästä. Ja nimenomaan molempii lapoihin tukien. Päätyön tekee tietysti lantio.
Lopun edestakaisiet vispaukset (videolla) eivät ole mitenkään tarpeellisia/välttämättömiä, mutta toki tuen kadotessa sitä voi ottaa uudelleen esim. edestakaisella liikkeellä.
Monen mielestä enemmänkin freestyle temppu kuin eskimo, mutta monelle se ykköseskimo.
Käsieskimo
Käsieskimon tärkeydestä voi olla monta mieltä, mutta se ei ole ollenkaan niin vaikea kuin usein luullaan. Kun ei ole melaa häiritsemässä, voi rauhassa keskittyä lantion ja koko vartalon käyttöön, mikä on hyvä juttu myös melaeskimon luotettavuuden kannalta.
Käsieskimossa voi käyttää lähes yksinomaan lantiota ja vartaloa ("käsieskimo ilman käsiä") tai käyttää käsiä ikäänkuin melana. Käytettäessä käsiä melana voi niitä käyttää ikäänkuin majavan pyrstönä, jolloin suorituksesta tulee helposti vähän repivä mutta usein tehokas, tai käyttämällä niitä ikäänkuin räpylöinä (vispaus), jolloin liikkeestä tulee rauhallisempi. Päätyön tekee lantio ja vartalo.
Käsieskimoa ei ainakaan kannata pelätä, osa meistä oppii sen ensin ja vasta sitten melaeskimon...
Takaisin