Melonta.fi 
 Perusteet 
 Seurat 
 Retkimelonta 
 Koskimelonta 
 Osta - myy 
 Tuotteet 
Kajakit ja kanootit Melontalajit Melontavarusteet Melontakurssit Harrastusta aloittamassa
Lajiesittelyt

Perusteet  > Melontalajit 
Eski 530
By admin, to touko  18 2006

Markku Jenu:

Testasin Eski 530:a varsinaisen testiryhmän ulkopuolisena ensituntumatestin jälkeen uudemman kerran.
Tämä kajakki oli mielessäni yhtenä vaihtoehtona, kun olen miettimässä oman retkarin hankintaa.

Olosuhteet olivat liiankin helpot: aurinko paistoi, tuuli harmillisen heikko 1-3 m/s. Ei lastia kajakissa. Vesi oli edes kylmää, se toi motivaatiota pystyssä pysymiseen.

Jalkatukisysteemi, jossa tuki tulee kantapäähän, alkoi tuntua mukavalta. Olin ensin epäilevä sen suhteen. Tuen paikan saa säädettyä näppärästi yhdellä siipimutterilla jopa kajakissa istuen.

Kiikkeryyttä on jonkun verran. Mutta se on ennustettavaa ja hallittavaa, ei häiritsevää.

Kajakin ohjaus lantiolla kallistelemalla onnistuu hienosti. Olen melonut kuitenkin vain muutamalla retkarimallilla ja Eski on paras vähäisen kokemukseni mukaan tässä suhteessa. Polville saa hyvän tuen aukon reunasta. Tuntumani on, että eskimossa saa riittävän tuen eikä aukosta tipahda pois. En tosin kokeillut eskimon tekemistä. Kajakin nopeus on vaikuttaa riittävältä ja hyvältä retkikäyttöön. Otimme Melanie-melojan kanssa muutaman sadan metrin spurtin ja pysyimme rinnakkain loppuun asti.

Huono yksityiskohta on etukannen kansinarujen istuinaukkoa lähimpien köysikiinnikkeiden sijoitus. Minun melontatyylilläni on mahdollisuus, että kiinnikkeisiin lyö ikävästi rystysensä, jos melan vie aivan kannen pinnan läheltä vedon aikana.

Sivutuulessa kajakki kääntyy vastatuuleen ilman ohjausta. Kallistus riittää korjaukseksi, melaohjausta en tarvinnut. Jäin miettimään, miten häiritsevää kääntyminen olisi kovemmassa sivutuulessa ja jos vielä melottavana olisi pitkä ylitys. Olisi mielenkiintoista testata retkilastin vaikutus tähän. Ja samoin se, miten lasti vaikuttaisi kajakin kiikkeryyteen. Edelleen mietin, olisiko evä tai peräsin tarpeellinen. Tosin kun niitä ei ole, ei tarvitse pelätä niiden rikkoutumista.

Kajakin kantaminen maalla yksin ei tuottanut hankaluuksia. Aukon reunasta löytyi tasapainoinen paikka, jos yleensäkään yksin kantaminen on mukavaa aukon reunan painaessa väsyneeseen olkapäähän.

Lyhyenä yhteenvetona totean, että Eski 530:a kannattaa ilman muuta testata, kun on hankkimassa retkikajakkia.

Takaisin


30.07.2010


Haku:

Melonta.fi:n moottorina on vapaa koodi. Sorry Bill, ja Kiitos Heikki ja kaikki vapaan koodin kehittäjät. Webmaster: timo miukumauku melonta.fi Sivut on optimoitu yleisimmille vapaan koodin selaimille (mozilla, Firefox, Opera) mutta toimii myös useimmilla kaupallisilla ohjelmilla. Päivitykseen suosittelemme esim. Firefoxia. Lisätietoja Timolta p. 040 58 24 651.

Kaikki melontaan! Eräkettu Oy, Nokia. Parempaa palvelua!