By admin, ti tammi  24 2006

Historiallisilla jäljillä: Meloen Nokialta Poriin

Kello puoli kymmenen illalla istun Rautaveden rannalla vastapäätä Sastamalan keskiaikaista kirkkoa. Aurinko paistaa lähes pilvettömältä taivaalta, niin kuin se on tehnyt koko päivän. Nuori västäräkki, leppäkerttu ja muutama Rantasipi seuranani siemailen päivän kuluessa lämmennyttä olutta. Eri kokoista ja näköistä huvivenettä virtaa ohi lähes tauotta, suuri osa matkalla Vammalasta Ellivuoreen tai takaisin Vammalaan. Minä olen ensimmäisen päivän melontani melonut ja olo on soma.

Ajatus meloa Siurosta Poriin oli muhinut mielessä jo muutaman kesän. Siurosta siksi, että tuossa muinaisessa kauppapaikassa nykyään paremmin tunnetun Nokian kupeessa suuret vesimassat kahdesta suuresta vesistöstä kohtaavat. Ja toki myös siksi, että siellä asun nykyään. Poriin siksi, että siellä nuo vesimassat lopulta laskevat mereen. Ja toki myös siksi, että siellä on PoriJazz.

Kokemäenjoki on Suomen viidenneksi pisin joki. Aikoinaan se on ollut merkittävä kauppareitti mereltä sisämaahan ja päinvastoin. Tästä kertoo sekin kansanhistoriallinen tieto, jonka mukaan joella olisi ollut niin runsaasti kauppiaiden ja muiden kulkijoiden puoleensa vetämiä "jokirosvoja", että muinaiset Siurolaiset / Sastamalalaiset olisivat etsineet rosvoja välttääkseen toisen reitin merelle. Tämä Merikarvialle päätyvä reitti oli Kokemäenjokea pienempi, mutkikkaampi ja vaikeakulkuisempi, mutta ilmeisesti turvallisempi. Tästä reitistä kertoo kirjoitettukin historia: Muistona noista ajoista on Siurolaisilla Ruotsin kuninkaan myöntämä peruuttamaton lupa Silakan pyyntiin Merikarvialla kerran vuodessa.

Tänään Kokemäenjoki on padottu useasta kohdasta. Reitin alkuosa Nokian Melon voimalaitokselta Tyrvään voimalaitokselle Vammalan keskustan alapuolella on sen sijaan padoton suuriakin selkiä, ahtaita saarirykelmiä ja vanhoja kirkkoja sisältävä kaunis veneily- ja melontareitti.



Maanantai

Retkeni alkoi maanantai-iltapäivänä puoli kolmelta, kun vihdoin olin saanut tavarani pakattua ja kajakkini hinattua Siuronkoskelle. Painoa kajakissa oli varsin riittävästi, kun en tarkkaan osannut arvioida retkeni kestoa ja varustauduin varman päälle. Käytännössä noin puolet varusteista ja eväistä osoittautui tarpeettomiksi. Heti rannassa huomasin, että muutama tarpelliseksi arvelemani varuste oli unohtunut: kello, kanootin paikkausvälineet ja hyttysverkko olivat poissa matkasta. Kellon sain lainattu paikalliselta veneilijältä ja päätin lähteä matkaan.

Ensimmäinen etappi Siurosta Leukaluille (noin 7 km) oli ennestään tuttu, mutta siitä eteenpäin meloin GT-kartan varassa. Vesisuunnitus maantiekartalla osoittautui mahdolliseksi muttei aivan mutkattomaksi. Rantojen muodot kyllä erottuvat selvästi, mutta korkeskäyrien ja pienempien saarien puuttuminen lisäävät suunnistukseen aimo annoksen luovuutta!

Meloin paahtavassa paisteessa 1-2 tunnin etappeja Kuloveden pohjoisrantaa seuraillen. Toisella etapilla oikeaan reiteen iski jonkinlainen kramppi, jota piti rannassa hetki hieroa. Minulla oli ollut tarkoitus meloa ennen tätä retkeä muutama päivän lenkki pohjiksi, mutta toisin kävi ja nyt oli pohjalla vain muutamia iltalenkkejä ja viikon leppoisa inkkarireissu sekä tietysti aiempien vuosien melonnat.

Leukaluilta Kutalan saareen kertyi matkaa rantoja seuraillen arviolta reilut kymmenisen kilometriä. Kutalassa varmistin sijaintini eräältä mökkiläiseltä etsiskellessäni lepopaikkaa. Rantojen tiheä asutus pani aika-ajoin oikein haeskelemaan lepopaikkoja. Itse melonta sujui leppoisasti kevyessä aallokossa mukavasti viilentävään vastatuuleen.

Kutalaan loppuu Kulovesi ja siitä Ellivuoreen sain meloa lähes sileää vettä pitkin. Ellivuoressa olin kaikkiaan noin 24 kilometriä melottuani tasan seitsemältä illalla ja talon pasta maistui makoisalta. Syötyäni meloin vielä vajaat viitisen kilometriä Salonsaaren lounaiskulmaan, josta löysin kauniin yösijan kahden mökin välistä. Tarkistettuani, ettei mökeillä oltu kotona, kehtasin rantautua. Kello oli yhdeksän ja takana noin 29 kilometriä tauot poislukien noin viidessä tunnissa.

Tarkoitukseni oli testata retken aikana paitsi reittiä myös muutamia uusia retkeilyvälineitä. Mukana oli mm. Fjällravenin Akka-teltan uusi hinnaltaan ja materiaaleiltaan kevennetty versio ja Haltin alle kilon painoinen ja melkein taskuun mahtuva Lite 1000 makuupussi. Teltan testaus sai kuitenkin ensimmäisen yön osalta jäädä, kun en jaksanut ruveta teltanpaikkaa etsimään. Päätin testata vain makuupussia ja nukkua hyttysverkon unohtumisesta huolimatta taivasalla kajakkini kainalossa.



Tiistai

En sitten nukkunutkaan! Itikat, joita ei illalla ollut nimeksikään, kokoontuivat heti makuupussiin kömmittyäni naamalleni surisemaan ja ruokailemaan. Pussi oli pakko pitää aivan kiinni ja sisällä hiki virtasi. Puoli kahdelta yöllä kyllästyin ja nousin ylös. Saman tien itikat katosivat. Kahdelta menin taas yrittämään unta, mutta itikat palasivat välittömästi. Puoli neljältä olin taas jalkeilla ja juoksin kalliolla hyttysten perässä. Puoli viisi aamun valjetessa alkoi hieman tuulla ja itikat ymmärsivät kadota. Mutta sitten ei enään tullutkaan uni silmään!

Seurailin hiljaa makuupussissani maaten luonnon heräämistä uuteen päivään. Uskomatonta, kuinka linnut vähät välittivät hiljaa pussissaan pysyvästä melojasta. Ilman kiikareita ja ilman silmälaseja tunnistin muutaman metrin päästä västäräkin, rantasipin ja käpylinnun. Taivaalla kaartava lokki kylpi jo auringossa, vaikka itse en vielä nähnyt aurinngosta kaukaista kajoa enempää. Puoli kuusi laitoin kahvin tulelle ja lupasin itselleni lepoa päivemmällä. Taivas oli taas pilvetön ja edessä upea päivä unettomasta yöstä huolimatta.

Matka sujui kevyeen vastatuuleen ja -aaltoon vauhdikkaasti. Surkean yön ja upean aamun seurauksena olin Vehmaanniemen luonnonsuojelualueella Vammalan itäpuolella kahdeksan maissa, vaikka pari kertaa piti reilusti poiketa reitiltä, kun kerrassaan luulin rantoja kolutessani eksyneeni. Kompassia olisin jo kaivannut. Vehmaanniemi vaikutti todella vehmaalta, ja pidemmän melonnan päälle siellä olisi varmasti ollut mukava tehdä pieni kävelylenkki. Alueella on merkitty noin kilometrin pituinen luontopolku. Minä tyydyin kiertämään niemen kajakilla. Tuuli tyyntyi ja meloin peilityyntä Rautavettä Vammalaan.

Tyrvään kirjakaupassa Vammalassa ei ollut tarjolla tarkempaa karttaa, joten kaupassa käynnin, kahvittelun ja parin vessareissun jälkeen jatkoin matkaa kohti ensimmäistä voimalan ohitusta Kaukolassa, Tyrväällä eli Vammalassa. Viimeinen suurempi järvi, Liekovesi, tarjosi siihen asti komeimmat kuohupääaallot. Rivakkaa melontaa ja siinähän voimalaitos jo olikin. Ohitus onnistuu hyvin vasemmalta: Rantaan pääsee aivan voimalan vierestä, siitä tien yli ja hiekkatietä voimalan saunan ohi rantaan. Ja sitten joelle!

Kokemäenjoki on alkuosastaan, kuten lähes koko matkaltaan, leveä kuin mikä. Melontaolosuhteet ovat pääosin järvimäiset ja joillakin jokiosuuksilla voi sopivalla tuulella olla isojakin aallokkoja. Kiikan jälkeen ennen Äetsää on alkumatkan ainut mainittava virtapaikka. Jos meloo hiljakseen, paikan kyllä kuulee selvästi ennalta. Ainakin matalalla vedellä on oikealla puolella heti pinnan alla kiviä, joista voi tulla pohjakosketuksia. Korkealla vedellä ei liene ongelmia, mutta toisaalta joesta voi tällöin löytyä "uusia" pieniä virtapaikkoja.

Kiikassa ei vastoin eräitä lähteitä ole kierrettäviä patoja. Seuraava pato on Äetsässä, ja se kierretään oikealta. Padon jälkeen joki yhä levenee ja rannat muuttuvat yhä rehevimmiksi. Hyviä rantautumispaikkoja saa taas vaihteeksi oikein etsiskellä. Äetsän padon jälkeen ensimmäisen maantiesillan vasemmalla puolella on pieni hyvin varustettu kyläkauppa. Vesivarastot kannattaa täydentää, sillä kokemäenjoen vettä - toisin kuin rautaveden vettä - ei enää kannata käyttää muuhun kuin peseytymiseen.

Toinen melontapäivä päättyy Naarassaaren kohdalle Isosuon eteläpuolelle. Päivä on ollut pitkä, Vammalassa vatsa vaikeroi ilmavaivoista ja loppumatkalla alkoi väsymys painaa selkää. Melontakilometrejä kertyi 44. Aikaakin kului yli 12 tuntia, josta voimalaitokset ja ystävälliset paikalliset ihmiset veivät oman osansa. Melonta joella ei selvästikään ole kovin yleistä sen herättämän kiinnostuksen perusteella arvioiden. Sen sijaan perinteinen soutelu joella oman tytön/pojan kanssa näyttää olevan erittäin suosittua pilvettömän päivän toimintaa.



Keskiviikko

Nukuin kahdeksan tuntia, purin teltan, söin aamiaista ja yht`äkkiä kello oli kymmenen. Vesillä olin puoli yksitoista. Alkuun melonta tuntui raskaalta, mutta kun muutin reittisuunnitelmaa Kiettareenhaarasta Kyttälänhaaraan, sain avukseni mukavan myötätuulen. Välillä pääsi jopa aallon päälle surffiin. Ensimmäinen etappi Kyttälään vei vain vajaat puolitoista tuntia (reilut kymmenen kilometriä).

Isosuon-Puurijärven kansallispuisto on laajuudeltaan 2600 hehtaaria ja koostuu viidestä suuresta suosta ja hyvänä lintujärvenä tunnetusta Puurijärvestä. Puisto on "ihan siinä vieressä", joten halutessaan sinne voi helposti poiketa, mutta yhtä hyvin sen voi vaivihkaa ohittaa ja nauttia vain mökittömistä rannoista. Suo on rannoilta metsittynyt, joten "varsinaista suota" ei juuri vesiltä erota.

Tauon aikana aurinko meni pilveen ja taivas näytti synkkenevän. Nyt paistaa taas kuumasti, mutta luulenpa että sää on hiljalleen muuttumassa.

Kello puoli kolme iltapäivällä keittelen kahvia Säpilän niemenkärjen viereisessä pikkusaaressa. Reissussa olen ollut tasan kaksi vuorokautta. Juhlakahvit siis. Sää on puolipilvinen ja etelätuuli ajoittain navakkaa. Reitin kulkusuunta muuttuu, joten Kokemäelle melotaan pääosin vastatuuleen. Tämän päivän joki osuus tähän asti on ollut aiempaa sokkeloisempaa ja vähemmän mökitettyä. Jatkossa palataan taas tiheämmän asutuksen pariin.

Kello on vähän yli kymmenen ja leiri on pystyssä lähellä Harjavaltaa Merstola nimisessä paikassa paikallisen asukasyhdistyksen ylläpitämän leirintäalueen uimarannalla. Lämminkin olut maistuu upealta ja kohta pääsee rääkätty ruumis elpymään ja puhdistautumaan samaisen asukasyhdistyksen lenkkisaunan jälkilöylyihin. Ystävällisiä ihmisiä! Voisiko enempää toivoa!

Melontaetappi Säpilästä Kolsin voimalaitoksille (Kokemäelle) oli todellista melontaa. Kova vastatuuli ja aallokko koko matkan. Heti alussa ylitys pohjoispäässä selän yli itärannalta länsirannalle kovassa etelätuulessa laittoi vatsa- ja käsilihakset lujille. Eikä voi sanoa, että vastatuuleenkaan olisi kovin kevyesti menty. Kun vielä voimalaitoksen ohitus meni hieman pitkäksi olin Kokemäellä pari tuntia laskelmiani myöhemmin eli tasan seitsemältä. Saamieni ohjeiden mukaan Kolsi ohitetaan vasemmalta, mutta minä nousin maihin liian aikaisin, en löytänyt oikeaa vesillelaskupaikkaa ja sain ohitukselle matkaa arviolta liki kilometrin! Omaa tyhmyyttä.

Kokemäellä kävin syömässä myöhäistä "lounasta" ja ostamassa Jaffaa. Loppumatka sujui kevyessä myötätuulessa mainiosti, vaikka toki päivän urakka painoi hartioissa. Kilometrejä kertyi noin 46, joista osa todella raskaita. Hieno päivä jokatapauksessa. Kokemäen jälkeen kahden pienen saaren ohitus vasemmalta kapeaa väylää pitkin oli hieno estettinen kokemus. Todella kaunis päivä. Huomenna mennään Poriin ja retken päämäärään, mutta nyt mennään saunaan.



Torstai

Taivas on pilvessä ja äsken tuli jokunen sadepisara. Tavoitteena oli startata yhdeksän maissa ja puoli kymmeneltä ollaankin liikkeellä. Matka taittuu aluksi leppeässä ja lopuksi navakassa myötätuulessa. Jatkuva surffauskin vaatii jatkuvaa melontaa ja tarkkaavaisuutta, joten voimille ottaa mutta matka taittuu! Kello yksitoista olen voimalan alapuolella ohitus tehtynä ja vesipullo täytettynä. Melontanopeus ei näytä juurikaan nousevan yli kuuden kilometrin tunnissa edes suotuisissa oloissa. Itseasiassa se on aivan hyvä vauhti, mutta kuvittelin tämän kajakin ja melojan yhdistelmän aavistuksen nopeammaksi. Harjavallan voimalaitos, josta jotkut puhuvat Nakkilan voimalana, on kaupunkien puolivälissä Harjavallan puolella ja ohitetaan vasemmalta.

Sää ei oikein osaa päättää, mutta ehkä nyt näyttää hieman paremmalta taas. Pilvet ovat vaaleampia ja ainakin voimalan suojassa on tyynempää. Edessä on voimalan alapuolinen suvanto ja sen jälkeen joki kapenee ja on kuulemma mukavampi melottava. Nakkilassa Arantilassa on matalalla vedellä kiviseksi tiedetty koski ja heti kohta toinenkin reilu virtapaikka. Odotan virtapaikkoja mielenkiinnolla ja jännityksellä, sillä niistä ei ollut tietoa etukäteen. Ja nyt, jollen kuullut väärin, jyrähti lännessäpäin ukkonen. Paras meloa rantoja seuraillen, niin pääsee sitten mahdollisen myräkän alta pois. Matka jatkuu 11.45.

Voimalaitoksen jälkeen on pieni kaksiosainen niva eli virtapaikka, joka on rehvakkaasti nimetty Tyninkoskeksi ja Pämpinkoskeksi. Näkyvyys on hyvä, mutta matalalla vedellä voi pohjakosketuksia tulla. Joessa on nyt muutenkin enemmän virtaa, mikä tekee matkanteosat leppoisaa ja hauskaa. Arantilassa on ainakin matalalla vedellä hyvin kivinen vajaan S-mutkan tekevä koski, joka päättyy maantiesillan alla. Koskessa on kolme toisistaan erottuvaa virtapaikkaa, joista ensimmäinen ja toinenkin voidaan mennä useastakin kohdasta, mutta kolmas ja suurivirtaisin on mentävä vasemmalta reunalta, josta pahimmat kivet on kuulemma perattu pois. Toisen lähteen mukaan kiviä ei ole perattu, mutta siinä on kuitenkin paras reitti. Epäpätevänä maallikkona arvioisin kosken olevan luokkaa I-II. Heti kosken jälkeen vasemmalla on kahvila-ravintola, josta saa erinomaista pizzaa ja "parempaakin" ruokaa.

Kello tulee puoli kaksi ja vettä sataa yhtäaikaa pysty- ja vaakasuunnassa. Ukkospuuskia. Kolmeksi Poriin Kirjurin konserttiin ei ole mitään mahdollisuuksia ehtiä, joten päätän olla kiirehtimättä. Jäljellä on ainakin yksi virtapaikka Ruskilassa, joka merenkorkeudesta riipuen voi olla vuolaskin.

Tauko venyy sadetta pitäessä ja pääsen liikkeelle vähän ennen kolmea. Lähes koko matkan sataa vettä. Välillä pidän sadetta joen ylle kurottavien puun oksien alla, välillä melon sateessa. Ukkonen jyrähtelee kauempana. Rustila osoittautuu kivaksi pikku koskeksi, jossa on selvä reitti vasemmalla!

Ulvilan sillalle saavun kello 17 ja laitan märän paidan hetkeksi kuivumaan. Soitan porijazzinfoon ja kuulen, että Porissa on epävakaista. Saman näen silmilläkin. Käyn kaupassa ja jatkan matkaa.

Porissa ollaan! Takana on noin 155 (200) kilometriä melontaa ja aikaa on kulunut kolme vuorokautta ja kuusi tuntia. Camping alueella on pientä hässäkkää, kun leirintäalue, jonne minut infossa neuvottiin, onkin vain caravaanareille, eikä kanoottia ja telttaa kelpuuteta. Seuraavalle Leirintäalueelle on matkaa pari kolme kilometriä ja minä olen urakkani ehdottomasti tehnyt! Onneksi ystävällinen pariskunta Toijalasta kuulee ahdinkoni ja tarjoaa yösijaa asuntoautostaan. Tuntematon meloja saa avaimet matkailuautoon ja elämä voittaa. Ihmisiin voi onneksi aina luottaa, jos systeemit eivät aina toimikaan. Nyt eikun kanootti muiden caravaanien joukkoon ja Jazzeille!


Yhteenveto reitistä

(matkat noin matkoja kartasta rantoja karkeasti seuraillen mitattuna. Todellinen melontamatka voi olla / on reilusti suurempi)



Siuro-Kutala (24km)

Suuria järvenselkiä, kauniilla säällä mukava ottaa tuntumaa melontaan.



Kutala-Vammala (22km)

Kauniita maisemia, sekä selkävesiä että sokkeloita. Lähes rajattomasti reittimahdollisuuksia. Järvimelontaa parhaimmillaan.



Vammala-Naarassaari (26km)

Leveää jokiuomaa ja väliin tylsähköäkin järvimelonnan omaista jokimelontaa. Toki kauniitakin paikkoja ja ystävällisiä ihmisiä. Yksi virtapaikka ennen Äetsää.



Naarassaari-Kokemäki (33km)

Vaihteleva jokiosuus, jossa erämaisiakin pätkiä, sokkeloita ja sopivalla tuulella isojakin aaltoja.



Kokemäki-Pori (44km)

Alkuosa jokimelontaa leveällä uomalla kulttuurimaisemissa. Kauniita paikkoja riittää. Harjavallan voimalaitoksen jälkeen alkaa reitin melonnallisesti paras osuus, jonka neljästä nimetystä koskesta kaksi ensimmäistä on lähinnä nivoja ja "pahinkin" luokkaa I-II. Yksi pato, jollei sitten aloita melontaa padon alapuolelta. Sinänsä padolta Poriin on ihan suositeltava päiväreitti. Lisäplussana reitillä on runsaasti hyviä ja kohtuuhintaisia kalapaikkoja, joissa aikaa voi kuluttaa enemmänkin.



Reitin voi aloittaa myös Tampereelta, jolloin lisäkilometrejä kertyy noin 25 ja voimalan ohituksia yksi lisää Nokian Melossa. Kokonaisuutena reittiä voi suositella kaikille kohtuullisen kokemuksen omaaville melojille, joilla on jostain syystä halua meloa Tampereelta (tai Siurosta) Poriin. Lyhyempinä pätkinä valikoiden reitiltä löytyy jokaiselle jotakin, varsinaisia koskipuljauspaikkoja lukuunottamatta. Kalustoksi sopii mielestäni parhaiten polyeteeninen retkikajakki, mutta varovaisuudella voi merikajakillakin meloa ja saada vähän lisävauhtia matkaan. Inkkareillekaan reitti ei ole mahdoton, kunhan seurailee tuulia ja meloo rantoja myöten.

Vaikka reissun voikin meloa kolmeen-neljään päivään tai allekin, on aikaa järkevä varata kaikkineen viikon verran ja isommalla porukalla enemmänkin. Itse meloin tuollaisia reilun neljänkymmenen kilometrin päivämatkoja ja kulutin aikaa kolme vuorokautta ja kuusi tuntia. Jos itselle ja omalle ryhmälle soveltuva päivämatka on vaikkapa 15 kilometriä, täytyy aikaa varata ainakin kymmenen päivää. Lisäksi matkalla on paljon historiallisia nähtävyyksiä ja kauniita luonnonsuojelualueita, joihin tarkemmin tutustuessa aikaa kyllä saa kulumaan.



Yksin melomisesta

Yksin melomista ei periaatteessa suositella, joten en sitä nytkään tee. Ryhmässä on aina turvallisempaa ja usein hauskempaakin. Yksinmelonnassa on kuitenkin omat puolensa ja toiset meistä haluavat meloa yksin, ainakin toisinaan. Reitii soveltuu myös yksinmelontaan, kunhan käyttää järkeä ja välttää tarpeettomia riskejä. Eskimokäännös on yksinmelojan hyvä hallita, tai ainakin vaihtoehtoisesti melakellukkeen käyttö. Itselläni on eskimokäännös hallinnassa sekä periaatteessa että käytännössä, mutta täyttä varmuutta sen onnistumisesta lastatulla retkikajakilla väsyneenä aallokossa ei sittenkään tuntunut olevan, joten pahimmassa kelissä meloin rantoja seuraillen ja silti välillä hirvitti.

Yksin on ehkä kaikkein helpoimmin yhtä luonnon kanssa. On enemmän hiljaisuutta, on rauhaa. Kiire ja häsellys häviää nopeammin. Yksin liikkuessa menee myös taukoihin leiriytymisiin ja ruokailuihin tavallista vähemmän aikaa, jos niin haluaa, joten melontaan jää enemmän aikaa ja päivämatkat kasvavat.

Hyvää tätä ja tulevaa melontakesää Kokemäenjoella ja ihan missä vaan.

Timo Lehtonen